Näkijäkoulu 2018
 
NÄKIJÄKOULU 2018 ALKAA SYKSYLLÄ OULUSSA JA TORNIOSSA!

Intuitiivinen ihminen. Sitä me kaikki olemme. Sieluja ihmisen kehossa.



Mitä hyötyä on intuition opiskelusta? Opit kuuntelemaan omaa sisäistä ohjaustasi. Olemaan läsnä itsellesi, pysymään omassa voimassasi. Virittymään rakkauden tilaan, jossa on kaikki. Tekemään päätöksiä. Selkeyttämään oman elämäsi suuntaa. Lisää luovuutta. Lisää hyvinvointia elämääsi. Tutustumaan itsee si ja maailmaan energeettisenä kokonaisu utena. 

Vuoden mittainen ryhmäsukellus oman intuitiivisuuden, henkisen kasvun ja taitojen lähteille. Näkijäkoulu onkin ennen kaikkea kutsu sinulle tutustumaan syvemmin omaan energiaasi ja siihen kuka sinä olet. Samalla kutsut koolle omaa sielunryhmääsi. Ryhmähenki onkin yksi kauneimpia asioita, joita Näkijäkoulu tuottaa. Moni koulutuksen käynyt on kertonut myös itseluottamuksen lisääntyneen ja saaneen varmuutta omaan tekemiseen.

Näkijäkoulu sai nimensä kun muutama vuosi sitten moni pyysi minua opettamaan "näkemistä". Pyyntöjä tuli niin paljon että perustin heille oman ryhmän, joka oli Näkijäkoulun pilottisakki. Nimi jäi, vaikka koulutus on jalostunut ja räätälöi t yny t ajan tarpeisiin kuin myös osallistu j ien mukaan. Näkijäkoulu on perehdytys intuitiiviseen elämäntapaan ja hen kisiin näkökulmiin. Myös opettelemme energiahoitoja ja harjoittelemme "näkemistä". Tämä ensimmäinen vuosi on itseensä ja henkiseen maailmankatsomukseen tutustumista syvemmin. Saa olla itseä kiinnostavien asioiden äärellä ja saada asiantuntevaa opastusta. 

Näkijäkoulua voi myös jatkaa toisen vuoden perään. Jatkoryhmä on niille, joita kiinnostaa työskentely näkijänä tai muiden intuitiivisten hoitojen tekijänä.  Jatkoryhmä on "ammattikoulutusta", tukien ja vahvistaen sinua sinun työssä ja tehtävässä. Jatkoryhmään voi osallistua hiomaan taitojaan ja kulkemaan ryhmänä ihan oman huvin vuoksi. 

Käytän vuoden aikana u sein m yös muita koulutt ajia. Luovuus ja hyvinvointi kulkevat käsikädessä. Taiteet ovat yksi tapa tarkastella sielumme syvyyttä. Kehon kieltä unohtamatta. 

Koulutus sisältää myös viikonloppuretriitin Lappiin.

Opiskelu kulkee teemoittain moduuleissa. Aiheina mm.
-henkinen kasvu
-meditaatio
-intuitio
-oppaat, enkelit, henkimaailma
-maadoitus, suojaus
-elämäntehtävä
-sielun oppiläksyt
-omat henkiset taidot
-energiahoitaminen
-luovuus
-ihmisen elämä

Kurssipäivät saat Erikalta, ota yhteyttä!

Koko ryhmän koko on 12 hlö. 
Koulutuksen kokonaishinta on 1800 € sisältäen alv 24%. Maksaa voi esim kuukausierissä. Koulutus sopii kenelle tahansa itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle.

JUHANNUKSEEN 24.6.2018 MENNESSÄ ILMOTTAUTUVILLE 1500 € (sis alv 24%)!  

Koulutus tapahtuu pääasiassa Villa Valossa. 
Ilmoittautumiset suoraan Erikal le; pos ti@erikajuusola.com. Voit kysyä myös lisätietoja. Ilmottautumisen jälkeen saat sähköpostilla jo ensimmäi sen tehtävän ja tietoa käytännön asioista.  

Lämpimästi tervetuloa sisäiselle matkalle itseesi ja omaan potentiaaliin! 

Rakkaudella, Erika







Erika Juusola, henkinen valmennus, posti@erikajuusola.comMobiili